maanantai 12. syyskuuta 2016

Ei mikään Tallinnan risteily.

Viimeinen aamu Vancouverissa oli tullut ja me olimme ajoissa ylhäällä, jotta laukut saataisiin pakattua loppuun, sekä aamiaisellekkin kerettäisiin. Kävimme aamiaisella hotellin yhteydessä olevassa vain aamiasta tarjoavassa ravintolassa. Perusaamiainen, ei mitään ihmeellistä. Vatsat saatiin täyteen, eikä hinta päätä hiponut.

Risteily itsessään starttaisi vasta puoli viiden aikaan iltapäivästä, mutta check-in olisi tehtävä jo todella aikaisin. Kymmeneltä olimme jo terminaalia kohti tallustamassa ja mietimme, olimmeko turhan aikaisessa. Emme kuitenkaan olleet. Terminaali, joka sijaitsi hotellilta vain parin korttelin päässä, oli aivan järkyttävän kokoinen! Messukeskuksen kokoinen tila useammassa kerroksessa. Joka puolella oli henkilökuntaa, jotka opastivat oikeaan suuntaan, joten kovin kauan ei tarvinnut miettiä, mihin suuntaan sitä on lähdettävä.

Terminaali laivan kannelta

Ensimmäiseksi kävimme pudottamassa laukkumme säilytykseen. Laukut merkittiin hytin numerolla ja nimellä ja ne toimitettaisiin hyttiin, myöhemmin, kun laiva lähtee liikkeelle. Mielestäni todella kätevää, sillä jos jokainen matkustaja huitelisi terminaalissa viikon tai pidemmän ajan matkatavaroiden kanssa, tulisi varmasti ongelmia. Käsimatkatavaroihin oli vain neuvottu ottamaan tavarat, joita uskoi tarvitsevansa vielä tuona päivänä, ottaen huomioo
n, että laukut eivät ole hytissä välttämättä ennen kymmentä illalla.

Tämän jälkeen meidät ohjattiin kohti check-iniä. Olimme täyttäneet netissä etukäteen Set Sails-passit, jotta check-in nopeutuisi. Kuinkas ollakkaan, emme löytäneet näitä tarvittavia papereita sitten mistään... Pieni tuskan hiki nousi pintaan papereita kaivaessamme, mutta jouduimme myöntämään tappiomme ja menemään pidemmän jonon jatkoksi. Jonotimme suuressa hallissa muiden turistien kanssa. Jono liikkui kuitenkin yllättävän nopeasti, virkailijoita oli useita tiskin takana ja he olivat todella ripeitä. Tunnelma hallissa oli odottava ja oli hauska katsella, miten toisille tuntemattomat ihmiset jonossa juttelivat toisilleen ja puheensorina täytti hallin, Veikkaan, että jos jono olisi koostunut suomalaisista, olisi halli ollut paljon hiljaisempi.
'
Kun tuli meidän vuoromme virkailijan kanssa, selitimme hänelle miten olimme täyttäneet jo Set Sails- passit, mutta emme löytäneet niitä mistään. Virkailija oli todella ymmärtäväinen ja kohtelias, eikä tehnyt asiasta sen kummempaa numeroa. Jouduimme kuitenkin täyttämään uudestaan, jo kerran täytettyjä papereita, joten aikaa kului kauemmin, kuin jos jo täytetyt paperit olisivat olleet mukana. Saimme virkailijalta pankkikortin kokoiset hyttikortit, joilla hytin ovi aukeaa ja jolla hoidetaan kaikki maksutapahtumat laivalla. Kortteihin on liitetty luottokorttitili, joka veloitetaan kokonaan risteilyn lopuksi. Näin oikeita maksukortteja ja käteistä ei tarvitse laivalla kantaa ollenkaan.

Laivan promenadekansi

Noin parinkymmenen minuutin jälkeen olimme saanneet check-inin valmiiksi ja saimme lähteä kohti rajamuodollisuuksia. Ensimmäisellä etapilla meiltä tarkastettiin risteilyliput sekä passit. Tämän jälkeen siirryimme kohti lentokentän passitarkastusta muistuttavaa tilaa, jossa amerikkalaiset poliisit ja virkailijat, katsoivat passimme, kysyivät mikä on oleskelumme tarkoitus ja kauan aioimme oleilla amerikassa. Myös valokuvat otettiin ja sormenjäljet.

Jonosta toiseen... virallisen tarkastuksen jälkeen siirryimme seuraavaan tilaan, jossa oli mahdollisuus ottaa kuva, erilaisien Alaska- teemaisten taustojen edessä. Jenkit tuntuvat olevan tälläisistä todella innoissaan, mutta me emme halunneet kuvia otettavan, joten kävelimme vain jonosta pois, muiden jo kuvansa ottaneiden perään. Myöhemmin selvisi, että kuvat joita ihmiset ottivat, olivat ostettavissa laivalta, noin 200 dollarin hintaan! Hieman suolainen hinta, sanoisinko, mutta silti kuvat tekevät hyvin kauppansa.

Vielä ennen laivaan sisälle pääsyä, jonotimme laivan kannella vielä yhtä tarkastusta varten. Passi ja hyttikortti tarkistettiin ja valokuva otettiin jälleen kerran. Nyt oli turvatarkastusten jäätävä sarja ohitse ja olimme valmiita astumaan kyytiin.

Ulkouima-allas ja elokuvakangas
Tungos. Se oli eka asia, joka tuli sanana mieleen, kun astuimme laivaan viidennestä kerroksesta. Tulimme ensin aulamaiseen tilaan, jossa sijaitsi infopiste, sekä jokainen matkustaja, jotka etsivät omaa hyttiänsä. Meille oli ilmoitettu, että hytti ei välttämättä olisi valmis, ennen kuin laiva lähtisi satamasta, mutta päätimme lähteä tarkistamaan tilanteen. Etsimme ensin hissit. Hyttimme sijaitsi kymmenennessä kerroksessa vasemmalla perästä katsoen. Hisseille päästyämme, katselimme menoa hetken aikaa ja tulimme siihen tulokseen, että jaksaisimme varmasti nousta rappuja pitkin viisi kerrosta ylöspäin. Teimme myös sopimuksen, että koko risteilyn ajan käyttäisimme vain portaita kulkemiseen, sillä uskoimme, että syötyä tulisi varmasti tavallista enenmmän. Kavuttuamme oikeaan kerrokseen ja tajuttuamme, että olemme väärässä päässä laivaa. Lähdimme kävelemään pitkin pitkiä hyttikäytäviä, jotka tuntuivat jatkuvan loputtomiin.

Laivammehan oli Royal Caribbeanin Radiance of the Seas, joka on tehnyt ensimmäisen matkansa vuonna 2001. Jo hieman vanhemmasta laivasta oli siis kyse, mutta alusta on uusittu jokunen vuosi sitten, mutta osittain laivasta löytyi melko old school -risteily sisustusta.

Radiance of the Seas sisustustyyliä
Iloksemme huomasimme, että hyttimme olikin jo valmiudessa, sen luokse päästyämme. Myös toinen matkalaukuista, oli löytynyt perille, mutta ei tietenkään minun matkalaukkuni. Hyttimme oli parvekkeellinen, mukavan kokoinen ja siisti. Sängyn lisäksi hytistä löytyi pieni sohva, yöpöydät, peilipöytä, runsaasti kaappitilaa viikoksi ja yhdistetty wc -ja suihkutilat. Kylpyhuone oli mielestäni hieman isompi, kuin mitä olen nähnyt vaikka ruotsinristeilyllä. Hytin tv:ssä pyöri eri kanavilla infoa laivasta ja risteilystä. Tv:n kautta pystyi myös tilaamaan huonepalvelua, joka kuului myös risteilyn hintaan. Itse selailin infoa risteilystä ja sen satamista, mieheni purkaessa laukkuaan kaappeihin. Hyttiin oli myös toimitettu sen päivän risteily ohjelma, josta näki kellon aikojen mukaan laivalla tapahtuvat asiat. Risteilyohjelmassa oli myös päivittäin ilmoitettu pukukoodi illalliselle, jos halusi ruokailla suuressa ruokasalissa.

Nopean suihkun ja vaatteiden vaihdon jälkeen, alkoi nälkä jo kurnia joten päätimme lähteä etsimään illallista. Suurin osa ravintoloista ei aukeaisi ennen, kuin laiva lähtisi liikkeelle. Laivan seisovapöytä oli kuitenkin jo auki ja iso osa matkustajista oli selkeästi matkalla täyttämään mahansa. Windjammer cafe sijaitsi laivan kymmenennessä kerroksessa. Samasta kerroksesta löytyi myös solarium, ulkouima-allas, kauneushoitola, ulkoilma elokuvakangas ja kaikkea muuta.  
Hytti ennen majoittumista
Tarjonta laivan buffassa oli todella monipuolinen ja ensi alkuun meinasi ahneus ajaa nälän ohi ja tuntui, että kaikkea olisi maistettava. Tarjontaa oli todellakin hampurilaisista intialaiseen ruokaan ja salaattiin. Ruoka ei myöskään ollut buffassa päivästä toiseen samaa, vaan vaihtelua tuli jokaisena päivänä.  Ruokailun jälkeen siirryimme kävelemään pitkin kymmenennen kerroksen promenaadia ja asetuimme kaiteen viereen, valmiina vilkuttamaan ihmisille, jotka olivat tulleet katsomaan laivan lähtöä. Laivan oli tarkoitus lähteä seilaamaan noin puoli kuuden aikaan, mutta jostain syystä, venyi lähto melkein tunnilla.Odottelun jälkeen pääsimme vihdoin matkaan ja vilkuttelimme muiden 
matkustajien kanssa maihin jäänneille. 
Vielä satamassa

Laivalla oli jo tässä kohtaa täysi tohina päällä ja viihdettä sekä tekemistä löytyi joka puolelta. Me olimme pitkästä päivästä kuitenkin jo melko väsyneitä, joten päätimme  vetäytyä hyttiimme aikaisin, jotta jaksaisimme paremmin seuraavana risteilypäivänä. 

Risteilyn toinen päivä vietettäisiinkin pelkästään merellä, seilatessamme kohti ensimmäistä satamaa, jossa laiva viettäisi päivän. Ensimmäinen vaikutelma risteilylaivasta oli aivan jotain muuta, mihin on tottunut ruotsin -tai tallinnanristeilyillä kotopuolessa.  



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti