Ketchikan AK - Ensimmäinen kosketus Alaskaan

Tunnelma laivalla oli aamulla odottavan jännittynyt. Moni muukin odotti kovasti pääsevänsä tukevalle maalle ja katselemaan ensimmäisiä Alaskan maisemia ja tietenkin tekemään matkamuisto-osotksia... tästä lisää myöhemmin.

Radiance of the Seas satamassa - Ketchikan

Meillä oli etukäteen sovittua ohjelmaa tälle ensimmäiselle päivälle maissa. Tarkoitus olisi snorklata! Löysin tämän aktiviteetin vahingossa, tutkiessani aktiviteeti tarjontaa risteilyn ohjelmasta. Olen aiemminkin snorklannut, mutta se tapahtui Key Westissä. Luvassa olisi siis märkäpukua ja hyytävää vettä!

Pukeuduimme aamiaiselle niin, etä voisimme samantien ruokailun jälkeen lähteä liikkeelle. Ilma oli puolipilvinen, varauduimme kuitenkin sateeseen ja reppuun pakattiin tuulipukua ja muuta tarpeellista. Myös uimpauku piti muistaa pukea vaatteiden alle, snorklausta varten. Snorkalus tapahtuisi pienen ajomatkan päässä satamasta. Tapaisimme matkanvetäjän laiturilla laivan edessä puolen päivän aikaan. Meillä olisi sisi aikaa tutkia Ketchikanin pientä kylää, ennen hyiseen veteen sukeltamista.

Virran varrella - Ketchikan

Ketchikan toimii porttina Inside Passagelle, josta alkaa vesiverkosto upeine maisemineen. Nimensä kaupunki saa kaupungin läpi virtaavasta joesta. Ketchikanin kaupunki on viidenneksi suurin Alaskan kaupungeista ja ulkonäöltään todella idyllinen. Ketchikan tunnetaan maailmalla lohen pyynnistään, mutta myös kultaryntäyksestä. Myös prostituutio kukoisti kaupungissa kultaryntäyksen aikoina ja tästä aiheesta löytyy tietoa ja pieniä museoita ympäri kaupunkia. Tongasin kansallispuisto sijaitsee aivan kaupungin vieressä ja antaa upeita mahdollisuuksia luonnossa liikkumiseen. On hyvä muistaa, että nämä metsäthän ovat sademetsää ja kosteusprosentti on korkea.

Lohta, lohta. lohta - Ketchikan

Suurihan kaupunki ei ollut, itse kutsuisin sitä ennemmin kyläksi. Kannattaa totutella myös ajatukseen, että jokaisessa satamassa, jossa laiva pysähtyy, tulee ensimmäisenä vastaan timantti -ja korupauppiaiden liikkeitä, joita mainostetaan myös laivalla, joka käänteessä. Hieman ärsyttävää, mutta onneksi kukaan ei pakota näihin sen enempää tutustumaan. Aina kannattaa kävellä hieman syrjemmälle, jotta pääsee tutustumaan myös oikeaan kaupunkiin. Faktahan on, että nämä satamakauungit elävät isolta osin turismista, joten sen mukaisesti on turisteille kaikkea tarjolla.

Lähdimme käppäilemään kohti kaupunkia, nopeasti suurimman turistilauman alta. Ankkurissa satamassa oli myös toinen, hieman pienempi laiva. Kävelimme kohti kauoungin keskellä sijaitsevaa virtaa, jonka ympärillä seisoi puutasanteiden päällä suloisia puutaloja kaikissa eri väreissä. Päätimme lähteä seuraamaan virtaa ylöspäin ja kivuta kaupungin päälle katselemaan näköaloja ja takaisin satamaan kierroksen jälkeen. Olimme hakeneetkaupungin kartan infopisteeltä, johon oli merkitty kävelyreittejä kaungissa. Tämä kyseinen reitti oli muistaakseni pituudeltaan 4-5 km, eli oikein mukava kävelymatka. Reitti kulki myös ihan paikallisten asutuksen läpi.

Pääkatu - Ketchikan

Kävelyn aikana sai kameraa kaivaa koko ajan esille, tuntui, että kuvattavaa oli joka kulmalla. Sää myöskin suosi, eikä sadevaatteita tarvittu kertaakaan. Reitin lopuksi poikkesimme pieneen supermarkettiin hakemaan juotavaa ja seuraavaksi suuntasimme takaisin keskustaa kohti. Jos kävely kaupungin pienen pienessä keskustassa tuntuu liian raskaalta, niin älä hätäile, pienet sukkulabussit kuljettavat ihmisiä paikasta toiseen. Naureskelimme tälle, sillä etäisyydet ovat aivan naurettavia, mutta siitä huolimatta, kovin moni risteilyvieras näitä käytti hyväkseen. Tietysti risteilyllä on myös vanhempaa väkeä ja liikuntarajoitteisia, joten heille järjestely on todella huomaavainen.

Puutaloja virran varrella, kävelyreittimme alkupää - Ketchikan

Vielä olisi tunti aikaa, ennen tapaamista laiturilla, joten päätimme etsiä paikan, jossa istahtaa hetkisen ja lieventää kahvihampaan kolotusta. Pääkadun reunalla oli pieni kahvila, joka mainosti ilmaista wi-fiä ja sisäpihaa, jossa nauttia kahvia. Pienet kahvipaahtimot ovat Alaskassa selkeästi kova juttu ja tässäkin kahvilassa oli tarjolla paikallista kahvia, nimeltää Raven's Brew coffee - the last legal high. Kahvilan nimi oli Market Cafe, eikä sitä voi olla huomaamatta pääkadulla liikkuessa. Kahvi oli kuin olikin todella hyvää ja ihanan tumma paahtoista. Kahvilan seinällä oli maailmankartta, joho pystyi nuppineulalla merkita kotipaikkansa. Me saimme kunnia olla ensimmäiset suomalaiset sillä kaudella. Edellisellä kaudella, jonka kartta oli myös esillä, oli suomesta vieraillut vain muutama matkailija.

Nautimme kahvimme sisäpihalla, ilmaista wi-fiä hyödyntäen, terveiset kotipuoleen, jotta tietävät meidän olevan kunnossa. Vessaa ei kahvilassa ollut, sillä kahvila oli lähinnä pieni kioski. Suuntasimme kahvin jälkeen siis infopisteelle, käymään wc:ssä, ennen snorklausta. Ilmaiset wc tilat löytää jenkeistä aina näistä infoista tai toiselta nimeltään chamber of commercesta.

Valaspenkki - Ketchikan

Lauturilla laivan edessä oli monenmoista matkanvetäjää, jotka pitelivät kylttejä ja odottivat asiakkaitaan saapuvaksi. Kuljimme eri matkanvetäjien tai autonkuljettajien ohitse, etsiessämme omaa opastamme. Viimeisenä  rivissä oli nainen, pitelemässä kylttiä snroklauksesta. Koska vain yksi matkanvetäjä tarjosi kaupungissa snorklausta, ei vaihtoehtoja paljon jäännyt. Jäimme odottamaan lähettyville, että saisimme pian lisäohjeita.

Hetken päästä muitakin, selkeästi snorklaus mielessään, alkoi tulla lähettyville. Kellon lyödessä kaksitoista, alkoi kylttiä pitelevä nainen puhua. Hän esitteli itsensä ja varmisti, että olemmehan kaikki varmasti oikeassa paikassa. Hän otti nimemme ylös, jonka jälkeen ohjasi meidät kohti vanhaa koulubussia. Ennen bussiin astumista, annoimme lippumme kuskille. Bussiin kapusi mukanamme meidän ryhmämme vetäjä, nuori nainen, jonka nimeä en valitettavasti muista. Hän puhui reippaasti ja innostavasti ja sai kaikki hyvälle fiilikselle. Hän myös laittoi jakoon vastuuvapautussopimukset, jotka jouduimme lukemaan läpi ja allekirjoittamaan. Hän myös teroittin, että sydänvikaiset tai eräitä muita sairauksia sairastavat, eivät voisi oman turvallisuutensa takia osallistua. Me siis allekirjoittamalla vahvistimme, että emme sairasta mitään, joka voisi haitata kokemusta.

Kävelyreitin varrelta - Ketchikan

Bussi lähti ajamaan ulos kaupungista, meitä oli kyydissä noin parikymmentä henkeä, aikalailla puolet naisia ja puolet miehiä, muuta nuorikin mukana. Matkan aikana oppaamme kertoi snorklaamisesta Alaskasta, veden näkyvyydestä, varotoimenpiteistä ja miten noin yleensä tulisi toimia. Itselle ei ainakaan jäänyt mitään kysyttävää, niin tyhjentävästi hän kertoi kaikesta. Ensimmäinen etappimme oli varusteiden hakeminen varastolta, joka toimi myös toimistona. Matka taisi kestää noin viisitoista minuuttia. Sen jälkeen nousimme ulos bussista ja meidät ohjattiin sisätiloihin. Sisällä meitä vastassa oli toinen oppaistamme, joka esittelisi meille toistamiseen märkäpuvun pukemisen, kuten myös kenkien ja hansikkaiden.

Matkan teemaan sopiva reitti - Ketchikan

Oppitunti kesti viitisentoista minuuttia, jonka jälkeen miehet ja naiset jaettiin omiin jonoihinsa, jonottamaan varusteitaan. Vessassa käyntiä suositeltiin, ennen pukuun ahtautumista. Meidät punnittiin ja jalan kokomme kysytiin, tämän jälkeen saimme varusteemme, joten ahtautuminen niihin saattoi alkaa. Saim oman pukuni päälle yllättävn näppärästi, mutta suurimmalla osalla oli vaikeuksia ja oppaat auttoivat pukeutumisessa. Jalkaan laitettiin puvun materiaalia vastaavat kengät, joiden päälle laitettaisiin ennen veteen menoa räpylät. Päähän tulisi kypärähuppumainen päähine, joka suositeltiin laitettvakasi vasta juuri ennen rantaan astumista. Puvussa tuli nimittäin todella nopeasti kuuma kuivalla maalla.

Reisitreeniä - Ketchikan

Kun kaikki olivat ahtautuneet pukuihinsa, lähdimme takaisin kohti bussia, joka veisi meidät rantaan, josta snorklaus tapahtuisi. Puvut olivat todella ahdistavat ja bussi, jossa ilmastoinnista ei ollut tietoakaan, ei auttanut oloa yhtään. Yksi henkilö sai ahdistuskohtauksen puvun puristavuuden takia. Hän joutui hengitellä hetken sivummalla, mutta lopulta pääsi kuitenkin mukaamme. Bussimatka kesti rantaan vain muutaman minuutin.

Asukkailla on oltava hyvä kunto - Ketchikan

Ennen rantaan laskeutumista, tavaramme pakattiin vedenpitäviin säkkeihin, jotka laitettiin säilykseen autoon, josta saimme räpylät, lasit ja snorkkelin. Nyt oli aika laittaa huppu päähän ja sulkea vetoketjua puvusta. En malttanut odottaa pääseväni veteen, olo oli sen verran tukala. Astelimme melko jyrkkää ja mutaista polkua alas kivikkoiselle rannalle. Asensimme räpylät jalkaan ja muut varusteet. Sitten saimmekin liukua veteen. Tarkoitus oli alkuun liikkua ryhmänä, jotta oppaamme voisi kertoa meille alueesta ja merenelikoista. Testailimme myös snorkkelit ja lasit, jotta kaikki oli kunnossa ja sitten ruvettiinkin tositoimiin.

Vesi ei puvussa tuntunut yhtään liian viileältä, se oli muistaakseni noin 8-10 asteista. Meillä oli käsissämme hansikkaat, jotka olivat todella kömpelöt, varsinkin kameraa käsitellessä. Onneksi sain kameran solmittua puvun hihaan, ettei kamera päässyt tippumaan kädestä

Useammalle snorklauksesta tulee varmasti mieleen kirkkaat vedet ja upean värikäs merenpohja. Nämä asiat eivät snorklatessa Alaskassa oikein päde, näkyvyys oli kyllä yllättävän hyvä ja merenpohja omalla tavallaan karun kaunis sekä mielenkiintoinen. Oppaamme pyshteli välillä ja toinen oppaista kävi sukeltamassa pohjasta erilaisia elikoita, meritähteä ja makkaraa, jos minkälaista. Häne kertoi eläimistä ja saimme varovaisesti pitää niitä kädessämme. Meduusoja näkyi pientä ja isompaa koko sukelluksen ajan ympärillä. Missään kohtaan ei ainakaan minulle tullut kylmä, puvun läpi menevä vesi lämpeni puvun ja ihon välillä todella nopeasti.

Ketchikan Creek - Ketchikan

Snorklailimme noin puolisentoista tuntia. Se olikin yllättävän rankkaa ja aika oli mielestäni juuri sopivan pituinen. Kun aika alkoi täyttyä, oppaamme alkoivat huudella jokaista lähemmäs rantaa. Suurin helpotus oli saada huppu pois päästä. Kokemuksena erilainen ja olin oikein tyytyväinen valintaani aktiviteetiksi.

Kahvilan takaa - Ketchikan

Meidät ajettiin takaisin toimistolle, jossa pääsimme kuumaan suihkuun ja juomaan kaakaota. Tästäkin kokemuksesta tipattiin oppaita, minkä teen kyllä mielelläni, jos opas on osaava ja kokemus hyvä. Väsynyt poppoo pakattiin kiitosten jälkeen bussin kyytiin ja ajettiin takaisin satamaan. Kello lähenteli puolta viittä ja laiva lähtisi kuuden aikaan satamasta.

Trees are watching... - Ketchikan

Olimme päivästä väsyneitä, mutta tyytyväisiä. Pienen siistiytymisen jälkeen lähdimme windjammer cafeseen illalliselle, nälkä kurni jo kovasti. Mahat täynnä, kävimme vielä hakemassa kupilliset kahvia hyttiin mukaan ja puimme tarpeeksi päälle, jotta voisimme istua parvekkeellamme ja katsella laivan loittonemista Ketchikanista. Ensimmäinen kosketus Alaskaan oli hieno, mutta ei mitää verrattuna siihen, mitä olisi vielä edessä.

Merimakkara - Ketchikan

Satamasta katsottuna - Ketchikan

Merenpohjaa - Ketchikan

Meren pohjaa - Ketchikan

Meduusa - Ketchikan

Meritähti - Ketchikan

Toteemeja hotellin pihassa - Ketchikan

Laskuvesi - Ketchikan

Toteemi pääkadun varrella - Ketchikan

Laskuvesi - Ketchikan

Oppitunti - Ketchikan

Harmaata näkyvissä.

Risteilyn ensimmäinen aamu valkeni harmaan sumuisena, eikä hytin ikkunasta nähnyt 50 metriä pidemmälle. Pienen loikoilun jälkeen pääsimme kuitenkin ylös sängystä ja suuntasimme aamupalalle Windjammer cafeseen. Tämä päivä vietettäisiin kokonaan merellä, seilaten kohti risteilyn ensimmäistä satamaa.

Moni muukin oli samaan aikaan vailla aamiaista, kuin vain me. Ravintolasali oli melkein täynnä, mutta onneksemme löysimme nurkkapöydän kahdelle sivummalta. Melkein heti oli tarjoilija kysymässä, saisiko olla kahvia. Aamiaisella tarjoilijat pyörivät ympäri salia ja heitä voi pyytää tuomaan kahvia tai muuta juotavaa. Voi myös itse hakea, jos tuntuu siltä. Jäin pöytään odottamaan siksi aikaa, kun mieheni lähti ruoan haku reissulle. Katselin ihmisvilinää ja joka puolelta kuului vilkasta puheennsorinaa. Jenkit tuntuvat taitavan aamuväsymyksessäkin small talkin jalon taidon, kun itse haluaisi vain tuijottaa kahvikuppiin.

Pian mieheni palasi, lautanen niin täynnä ruokaa kuin vain mahtui. "Ei osannut päättää, että mitä ei ottaisi!" Tästä kommentista voi päätellä, että valinnanvaraa siis oli ja vähän liikaakin, Itsekkin pyörin hyvän tovin keittopatojen äärellä, valiten vaikka mitä lautaselle. Muutaman päivän risteilyllä tuli kyllä syötyä vain silmillä, kunnes tuli seinä vastaan ja alkoi tehdä mieli reissumiestä. Rasva, sokeri ja suola hallitsivat useampaa ruokalajia aamupalalla. Hedelmiä oli onneksi myös tarjolla ja ne olivat todella herkullisia! Alkoi loppupeleissä tulla itselle paha olo, kun vain katsoi ihmisten annoksia laivalla. Miten he jaksavat päivästä toiseen tuollaista ruokaa?

Runsaan aamiaisen jälkeen vetäydyimme hetken levolle hytiin. Minulla oli varattuna klo 10.00 aika jalkahoitoon. Ennen risteilyä pystyi tekemään varauksia erilaisiin hoitoihin, hierontoihin ja vaikka kampaajalle laivalla. Hinnat hoidoissa yms. eivät olleet kovin edullisia, mutta kerrankos lomalla ollaan. En myöskään koskaan aiemmin ollut käynnyt jalkahoidossa, joten uusi kokemus sekin. Mieheni oli varannut itselleen iltapäivälle ajan kasvohoitoon, johon kuului myös parran siistiminen.

Kylpylään saapuessa piti täyttää esitietolomake, jossa kysyttiin kaikkea sairauksista ja maan ja taivaan väliltä. Pian sen jälkeen nuori tumma nainen tuli hakemaan minua odotushuoneesta ja ohjasi minut istumaan pedikyyri tuoliin. Hänen laittaessaan kaiken valmiiksi, sain valita mieluisen värisen kynsilakan, jolla varpaankynteni lakattaisiin lopuksi.

Hoidon aikan juttelimme niitä näitä ja sain selville hänen olevan Afrikasta kotoisin, osavaltiota en valitettavasti muista. Hän kertoi työskentelevänsä puoli vuotta kerrallaan laivalla! Todella pitkä aika siis yhdelle työvuorolle, mutta hän sanoi pitävänsä kovin työstään ja mielestäni se myös näkyi hänen asiakaspalvelussaan. Kovin useasti hän ei kotiin siis päässyt ja lennotkin Afrikkaan ovat varmasti hänen palkallaan melko kalliita. Muista siis tipata hyvästä asiakaspalvelusta, kylpylän hoidot eivät kuulu laivan ennakkotippauksen piiriin.

Hieman kyllä nolotti, kun hän kysyi kuinka usein käyn pedikyyrissä, kun jouduin myöntämään tämän olevan ensimmäinen kerta. Tietysti hän suositteli käyntiä jatkossa kerran kuukaudessa, mutta pakko myöntää, että vähiin on jäännyt pedikyyrit...!

Jalat virkistyneenä lähdin kertakäyttöisissä varvastossuissa marssimaan kohti hyttiä, josta löysin mieheni sikeässä unessa. Taisi aamiainen olla hieman tuhti. Hänen heräiltyään ja kun saimme vaatteet vaihdettua, lähdimme kiertelemään ympäri laivaa.

Päädyimme laivan "ostoskadulle", jos sitä siksi voi kutsua. Olin hieman yllättynyt, kuinka suppea shoppailuvalikoima laivalla olikaan, jopa suppeampi mitä näkee ruotsinristeilyllä. En osaa uudemmista laivoista sanoa, onko shoppailuelämyksiin panostettu enemmän, mutta tälle laivalle ei kannata lähteä visa kuumottaen. Matkamuistorihkamaaa löytyi yllin kyllin, kosmetiikkaa jonkin verran, kelloja, koruja jne. Mutta melko suppea valikoima kaikessa. Mietin jälkikäteen, halutaanko ihmisten rahojen menevän sitten mielummin satamiin, joissa laiva pysähtyy?

Mutta hyviä uutisia niille jotka ovat kiinnostuneita taiteesta ja ovat isoilla rahoilla liikenteessä. Laivalta löytyi myös taidegalleria, josta pystyi ostamaan taidetta, joka sitten lähetettiin sinulle kotiin risteilyn jälkeen. Myös taidehuutokauppa pidettiin risteilyn aikana, johon kävimme tutustumassa, ikävä kyllä rahat eivät riittäneet yhteenkään taideteokseen ja mitähän olisi rahti maksanut isosta taulusta koti suomeen?! :D

Kello läheni jo iltapäivää, tuntui, että aamiainen ei enää kovasti painanut mahanpohjalla, joten lähdimme kohti solariumia, jonka yhteydessä oli pieni kahvila. Solarium oli suuri pyöreä huone, josta löytyi siis sisäuima-allas, aurinkotuoleja ja suuri lasikatto. Ilma oli lämmitetty juuri sopivaksi, että altaalla tarkeni uima-asussa. Ihmiset loikoilivat altaalla lukien kirjaa tai torkkuen vain. Kahvílasta, joka oli siis samassa tilassa, sai pientä välipalaa, salaatteja, leivoksia  ja muuta pieneen nälkään. Vitriinissä oli esillä kaikenlaista, valitsit mitä halusit ja tarjoilija tiskin takana antoi sen sinulle. Kahvilasta löytyi lounas aikaan myös keittoa tai muuta lounaaksi kelpaavaa päivittäin.

Tilasimme muhkeat voileivät ja otimme kahvit automaatista. Menimme istumaan ikkunan vieressä olevaan pöytään, ilma oli alkanut hieman kirkastua ja eteensä näki ainakin 200 metriä. En ole ikinä ollut taipuvainen merisairauteen, mutta aamulla olo oli hieman epätasainen ja tuntui, että mahanpohjassa heitti ikävästi. Onneksi oloa ei kovin pitkään kestänyt ja iltaan mennessä oli se helpottanut jo kokonaan.

Mieheni lähti välipalan jälkeen kohti kylpyläosastoa, joka oli samassa kerroksessa. Hänen kasvohoitonsa kestäisi tunnin verran, jonka aikana lähdin itse takaisin hyttiin siistiytymään illallista varten. Olimme tälle toiselle illalle varanneet ruokailun isosta salista. Illan pukukoodi oli hyttiin toimitetun infolehtisen mukaan tälle illalle smart casual. Olin lukenut ja kuullut, että pukukoodin noudattaminen illallisilla, oli vähän niin ja näin. Shortseja ei tulisi sallia koskaan, mutta siitä huolimatta ihmiset illalliselle pukeutuivat huppariin ja shortseihin, sanoipa pukukoodi mitä tahansa. Mielestäni tämä on hieman harmillista, sillä tietyllä tapaa toisi se myös juhlavuutta risteilyyn. Laivalla on kuitenkin todella monta muuta paikkaa, joihin voi mennä shortseissa syömään.

Itse valitisin päälleni kuitenkin siistit ja tyylikkäät vaatteet, ainakin omasta mielestäni. Mieheni saavuttua kasvohoidosta, vaihtoi hän vielä vaatteet ja lähdimme kohti suurta ruokailusalia. Mieheni oli todella tyytyväinen kasvohoitoonsa, oli se hänelle myös ensimmäinen. Parran hoitoonkin sai hän hyviä vinkkejä.

Vaikka meillä olikin varaus, jouduimme silti odottamaan jonkin aikaa pöytää. Lopulta meiltä kysyttiin, haluaisimmeko istua suuremmassa pöydässä, jossa on myös muita ihmisiä. Kahden hengen pöytää voisi joutua tovin odottamaan. Ajattelimme, että miksikäs ei, olemme nimittäin oma-aloitteisesti melko huonoja aloittamaan keskusteluja vieraiden ihmisten kanssa. Meidät kuljetettiin pöytään, jossa istui valmiiksi kolme paria. Hieman myöhemmin seuraamme liittyi vielä yksi pariskunta.

Olimme selkeästi kaikkein nuorin pariskunta pöydässä. Kaksi pariskunnista olivat samaa perhettä, toisen pariskunnan nainen ja toisen pariskunnan mies, olivat sisaruksia ja he olivat lähteneet risteilylle yhdessä. He asuivat Utahissa ja vaikka kukaan heistä ei suoraan sanonut, niin meille jäi epäilys, heidän puheistaan, että he olivat mormoneja. Todella mukavia ihmisiä, ehkä joistakin asioista niin eri mieltä, kuin itse olemme, kuten Trumpin presidenttiehdokkuudesta. Tästä aiheesta ei voitu välttyä tällä matkalla. Jenkkityyliin he olivat kuitenkin kaikesta todella kohteliaita ja avuliaita. Kolmas pariskunta istui meitä vastapäätä, he olivat kuulema saksasta, emmekä heidän kanssaan pahemmin jutelleet. Viimeinen pariskunta, joka liittyi seuraamme oli muistaakseni jostakin päin itä-rannikkoa ja taas aivan erilaisia arvoja edustavia ihmisiä, kuin jo tapaamamme. Heistä ja heidän puheistaan tuli mieleen, että nuoruudessaan he ovat varmasti olleet hippejä. Todella mukavia ja hauskoja ihmisiä. Itsellä tulee englannin puhumisessa aina alkuun pieni kankeus, kunnes tottuu poljentoon ja rentoutuu. Tämä ilta olikin sitten sellainen, ui tai uppoa tilanne tässä asiassa.

Saimme eteemme illallismenut, joista saimme valita niin monta ruokalajia, kuin haluaisimme. Joka ilta, olisi muutama ruokalaji, jotka olivat maksullisia, illan erikoisuuksia. Joka ilta menu vaihtui, erilaisella teemalla. Ruoka oli mielestäni ok, ei mitenkään ihmeellistä. En myöskään suosittele ottamaan kalaruokia laivalla, sillä kaikki kala tulee pakasteena ja se oli joka kerta aivan rutikuivaa. Säästä kalaruokien syönti satamiin ja oikeasti sinne Alaskaan. Jos tilaat pihvin, tilaa se medium miinuksena, jotta saisit sen edes medium plussana. Mielestäni laivalla, ilmaisista ruokailuvaihtoehdoista, paras oli windjammer cafe, jossa valikoima vaihtui ja ruoka oli aina maittavaa.

Ilta oli kuitenkin hauska, vaikka ruoka ei kovin kummoista ollutkaan. Kävimme vain yhden kerran syömässä suuressa salissa tämän jälkeen. Alkoholia, jos haluat illallisella juoda, veloitetaan se hyttikortiltasi, joka sitten lopuksi veloitetaan luottokortiltasi, risteilyn päätyttyä ja kun olet tarkistanut veloitukset oikeiksi. Huvittavinta illassa oli, kun pöytäseurueemme sai kuulla meidän olevan häämatkallamme. Jenkkityyliin, kaikki halusivat tietenkin nähdä sormukseni... Kaikilla pöytäseurueen naisilla oli aivan järkyttävän kokoiset timantit sormissaan, osalla aivan naurettavan isot. Itse en käytä koruja oikeastaan ollenkaan, enkä halunnut vihkisormuksestakaan kummoista, saati isoa. Näyttele sitten siinä sormusta :D ajattelivat varmaan, että onpa pihi mies tuolla.

Illan viihdykkeitä oli käynnissä ympäri laivaa, mutta me lähdimme kohti hyttiä. Seuraavana päivänä pääsisimme vihdoin maihin ja ensimmäiseen satamaan! Tältä päivältä ei ole kuvia laittaa, sillä otimme melko huonosti kuvia laivan sisältä. Eiköhän tulevien postausten kuvat korvaa tämän kertaisen vääryyden.

Ei mikään Tallinnan risteily.

Viimeinen aamu Vancouverissa oli tullut ja me olimme ajoissa ylhäällä, jotta laukut saataisiin pakattua loppuun, sekä aamiaisellekkin kerettäisiin. Kävimme aamiaisella hotellin yhteydessä olevassa vain aamiasta tarjoavassa ravintolassa. Perusaamiainen, ei mitään ihmeellistä. Vatsat saatiin täyteen, eikä hinta päätä hiponut.

Risteily itsessään starttaisi vasta puoli viiden aikaan iltapäivästä, mutta check-in olisi tehtävä jo todella aikaisin. Kymmeneltä olimme jo terminaalia kohti tallustamassa ja mietimme, olimmeko turhan aikaisessa. Emme kuitenkaan olleet. Terminaali, joka sijaitsi hotellilta vain parin korttelin päässä, oli aivan järkyttävän kokoinen! Messukeskuksen kokoinen tila useammassa kerroksessa. Joka puolella oli henkilökuntaa, jotka opastivat oikeaan suuntaan, joten kovin kauan ei tarvinnut miettiä, mihin suuntaan sitä on lähdettävä.

Terminaali laivan kannelta

Ensimmäiseksi kävimme pudottamassa laukkumme säilytykseen. Laukut merkittiin hytin numerolla ja nimellä ja ne toimitettaisiin hyttiin, myöhemmin, kun laiva lähtee liikkeelle. Mielestäni todella kätevää, sillä jos jokainen matkustaja huitelisi terminaalissa viikon tai pidemmän ajan matkatavaroiden kanssa, tulisi varmasti ongelmia. Käsimatkatavaroihin oli vain neuvottu ottamaan tavarat, joita uskoi tarvitsevansa vielä tuona päivänä, ottaen huomioo

n, että laukut eivät ole hytissä välttämättä ennen kymmentä illalla.

Tämän jälkeen meidät ohjattiin kohti check-iniä. Olimme täyttäneet netissä etukäteen Set Sails-passit, jotta check-in nopeutuisi. Kuinkas ollakkaan, emme löytäneet näitä tarvittavia papereita sitten mistään... Pieni tuskan hiki nousi pintaan papereita kaivaessamme, mutta jouduimme myöntämään tappiomme ja menemään pidemmän jonon jatkoksi. Jonotimme suuressa hallissa muiden turistien kanssa. Jono liikkui kuitenkin yllättävän nopeasti, virkailijoita oli useita tiskin takana ja he olivat todella ripeitä. Tunnelma hallissa oli odottava ja oli hauska katsella, miten toisille tuntemattomat ihmiset jonossa juttelivat toisilleen ja puheensorina täytti hallin, Veikkaan, että jos jono olisi koostunut suomalaisista, olisi halli ollut paljon hiljaisempi.

'
Kun tuli meidän vuoromme virkailijan kanssa, selitimme hänelle miten olimme täyttäneet jo Set Sails- passit, mutta emme löytäneet niitä mistään. Virkailija oli todella ymmärtäväinen ja kohtelias, eikä tehnyt asiasta sen kummempaa numeroa. Jouduimme kuitenkin täyttämään uudestaan, jo kerran täytettyjä papereita, joten aikaa kului kauemmin, kuin jos jo täytetyt paperit olisivat olleet mukana. Saimme virkailijalta pankkikortin kokoiset hyttikortit, joilla hytin ovi aukeaa ja jolla hoidetaan kaikki maksutapahtumat laivalla. Kortteihin on liitetty luottokorttitili, joka veloitetaan kokonaan risteilyn lopuksi. Näin oikeita maksukortteja ja käteistä ei tarvitse laivalla kantaa ollenkaan.

Laivan promenadekansi

Noin parinkymmenen minuutin jälkeen olimme saanneet check-inin valmiiksi ja saimme lähteä kohti rajamuodollisuuksia. Ensimmäisellä etapilla meiltä tarkastettiin risteilyliput sekä passit. Tämän jälkeen siirryimme kohti lentokentän passitarkastusta muistuttavaa tilaa, jossa amerikkalaiset poliisit ja virkailijat, katsoivat passimme, kysyivät mikä on oleskelumme tarkoitus ja kauan aioimme oleilla amerikassa. Myös valokuvat otettiin ja sormenjäljet.

Jonosta toiseen... virallisen tarkastuksen jälkeen siirryimme seuraavaan tilaan, jossa oli mahdollisuus ottaa kuva, erilaisien Alaska- teemaisten taustojen edessä. Jenkit tuntuvat olevan tälläisistä todella innoissaan, mutta me emme halunneet kuvia otettavan, joten kävelimme vain jonosta pois, muiden jo kuvansa ottaneiden perään. Myöhemmin selvisi, että kuvat joita ihmiset ottivat, olivat ostettavissa laivalta, noin 200 dollarin hintaan! Hieman suolainen hinta, sanoisinko, mutta silti kuvat tekevät hyvin kauppansa.

Vielä ennen laivaan sisälle pääsyä, jonotimme laivan kannella vielä yhtä tarkastusta varten. Passi ja hyttikortti tarkistettiin ja valokuva otettiin jälleen kerran. Nyt oli turvatarkastusten jäätävä sarja ohitse ja olimme valmiita astumaan kyytiin.

Ulkouima-allas ja elokuvakangas

Tungos. Se oli eka asia, joka tuli sanana mieleen, kun astuimme laivaan viidennestä kerroksesta. Tulimme ensin aulamaiseen tilaan, jossa sijaitsi infopiste, sekä jokainen matkustaja, jotka etsivät omaa hyttiänsä. Meille oli ilmoitettu, että hytti ei välttämättä olisi valmis, ennen kuin laiva lähtisi satamasta, mutta päätimme lähteä tarkistamaan tilanteen. Etsimme ensin hissit. Hyttimme sijaitsi kymmenennessä kerroksessa vasemmalla perästä katsoen. Hisseille päästyämme, katselimme menoa hetken aikaa ja tulimme siihen tulokseen, että jaksaisimme varmasti nousta rappuja pitkin viisi kerrosta ylöspäin. Teimme myös sopimuksen, että koko risteilyn ajan käyttäisimme vain portaita kulkemiseen, sillä uskoimme, että syötyä tulisi varmasti tavallista enenmmän. Kavuttuamme oikeaan kerrokseen ja tajuttuamme, että olemme väärässä päässä laivaa. Lähdimme kävelemään pitkin pitkiä hyttikäytäviä, jotka tuntuivat jatkuvan loputtomiin.

Laivammehan oli Royal Caribbeanin Radiance of the Seas, joka on tehnyt ensimmäisen matkansa vuonna 2001. Jo hieman vanhemmasta laivasta oli siis kyse, mutta alusta on uusittu jokunen vuosi sitten, mutta osittain laivasta löytyi melko old school -risteily sisustusta.

Radiance of the Seas sisustustyyliä

Iloksemme huomasimme, että hyttimme olikin jo valmiudessa, sen luokse päästyämme. Myös toinen matkalaukuista, oli löytynyt perille, mutta ei tietenkään minun matkalaukkuni. Hyttimme oli parvekkeellinen, mukavan kokoinen ja siisti. Sängyn lisäksi hytistä löytyi pieni sohva, yöpöydät, peilipöytä, runsaasti kaappitilaa viikoksi ja yhdistetty wc -ja suihkutilat. Kylpyhuone oli mielestäni hieman isompi, kuin mitä olen nähnyt vaikka ruotsinristeilyllä. Hytin tv:ssä pyöri eri kanavilla infoa laivasta ja risteilystä. Tv:n kautta pystyi myös tilaamaan huonepalvelua, joka kuului myös risteilyn hintaan. Itse selailin infoa risteilystä ja sen satamista, mieheni purkaessa laukkuaan kaappeihin. Hyttiin oli myös toimitettu sen päivän risteily ohjelma, josta näki kellon aikojen mukaan laivalla tapahtuvat asiat. Risteilyohjelmassa oli myös päivittäin ilmoitettu pukukoodi illalliselle, jos halusi ruokailla suuressa ruokasalissa.

Nopean suihkun ja vaatteiden vaihdon jälkeen, alkoi nälkä jo kurnia joten päätimme lähteä etsimään illallista. Suurin osa ravintoloista ei aukeaisi ennen, kuin laiva lähtisi liikkeelle. Laivan seisovapöytä oli kuitenkin jo auki ja iso osa matkustajista oli selkeästi matkalla täyttämään mahansa. Windjammer cafe sijaitsi laivan kymmenennessä kerroksessa. Samasta kerroksesta löytyi myös solarium, ulkouima-allas, kauneushoitola, ulkoilma elokuvakangas ja kaikkea muuta.  

Hytti ennen majoittumista

Tarjonta laivan buffassa oli todella monipuolinen ja ensi alkuun meinasi ahneus ajaa nälän ohi ja tuntui, että kaikkea olisi maistettava. Tarjontaa oli todellakin hampurilaisista intialaiseen ruokaan ja salaattiin. Ruoka ei myöskään ollut buffassa päivästä toiseen samaa, vaan vaihtelua tuli jokaisena päivänä.  Ruokailun jälkeen siirryimme kävelemään pitkin kymmenennen kerroksen promenaadia ja asetuimme kaiteen viereen, valmiina vilkuttamaan ihmisille, jotka olivat tulleet katsomaan laivan lähtöä. Laivan oli tarkoitus lähteä seilaamaan noin puoli kuuden aikaan, mutta jostain syystä, venyi lähto melkein tunnilla.Odottelun jälkeen pääsimme vihdoin matkaan ja vilkuttelimme muiden 

matkustajien kanssa maihin jäänneille. 

Vielä satamassa

Laivalla oli jo tässä kohtaa täysi tohina päällä ja viihdettä sekä tekemistä löytyi joka puolelta. Me olimme pitkästä päivästä kuitenkin jo melko väsyneitä, joten päätimme  vetäytyä hyttiimme aikaisin, jotta jaksaisimme paremmin seuraavana risteilypäivänä. 

Risteilyn toinen päivä vietettäisiinkin pelkästään merellä, seilatessamme kohti ensimmäistä satamaa, jossa laiva viettäisi päivän. Ensimmäinen vaikutelma risteilylaivasta oli aivan jotain muuta, mihin on tottunut ruotsin -tai tallinnanristeilyillä kotopuolessa.  

Vancouver - suurkaupunki rennolla otteella - day 2

Aika erosta toipuminen tulisi vielä viemään aikaa ja olimmekin seuraavanakin aamuna jalkeilla jo aamu kuuden maissa. Rauhalliseen tahtiin tehtyjen aamupuhteiden jälkeen lähdimme liikkeelle ja kohti aamiaspaikkaa. Medina cafe sijaitsi parinkymmenen minuutin kävelymatkan päässä hotelliltamme library districtillä. Tähänkään ravintolaan ei varauksia otettu, joten jonossa kannatti olla ajoissa.

Olimme ravintolan edessä varttia vaille kahdeksan, emmekä olleet ensimmäisiä. Juuri ennen kahdeksaa, ennen ovien avaamista, oli jonoa kertynyt jo melkein korttelin ympäri. Tästä pystyi jo päättelemään, että paikassa täytyi olla jotakin hyvää, jos ihmiset olivat valmiita sinne arki aamuna jonottamaan. Jonossa ei tosiaankaan ollut pelkkiä turisteja, suurin osa vaikutti paikallisilta. Tulossa aamiaiselle ennen töihin menoa tai kokoustamaan aamiaisen parissa. Tälläistä kulttuuria ei mielestäni suomesta vielä löydy. Aamiaista syödään edelleen suurimmalta osin kotona aamuisin, vaikka mielestäni voisi olla hauskaa hoitaa edes yksi päivän tapaamisista pois hyvän aamiaisen kera.

Medina cafe, kuten suurin osa ruokapaikoistamme löytyi trip advisorista, siihen voi kyllä aina luottaa, kunhan osaa olla kriittinen myös ihmisten palautteiden laadun suhteen. Kyseinen ravintola on kuuluisa vohveleistaan, joita kaunis lämpökaappi oli pullollaan sisään tullessamme. Tila oli mielestäni tyylikäs, yhdistellen warehousemaista sisustusta ranskalaiseen kahvilaan. Ravintola täyttyi nopeasti ja pian tila oli täynnä vilkasta puheensorinaa. Tarjoilijamme oli ystävällinen ja todella ammattitaitoinen. Kaikki kahvista jokaiseen ruoan muruun oli todella herkullista. Aivan mahtava brunssipaikka, muuta ei voi sanoa. Vohvelit vielä päälle kuuman suolakinuskin ja marjojen kera! Jos ikinä Vancouveriin päädyt, niin tätä paikkaa ei voi muuta kuin suositella. Toivon itse pääseväni vielä jonain päivänä uudestaan tänne.

Myöhemmin samalle päivälle olin tehnyt varauksen Off the eaten track ruokakierrokselle. Näitä kierroksia järjestetään Vancouverissa ja Victoriassa, vetäjänä toimii nuori nainen nimeltään Bonnie. Kierroksia on muutamia eri tyylisiä, suurin osa keskittyy pääsääntöisesti ruokaan mutta Vancouverista löytyy myös panimokierroksia. Valitettavasti meillä ei päivät osuneet sopivasti panimokierrokselle, joten valitsimme ruokaa ja juomaa yhdistävän kierroksen nimeltään "The railtown urban eats tour". Kierros alkaisi H.A.V.E cafe nimisestä ravintolasta klo 13.30, joten meillä oli vielä reilusti aikaa ennen aloitusta.

Gastown - steamclock - Vancouver

Lähdimme jälleen jalkaisin kävelemään kohti Gastownin kaupungin osaa, joka sai alkunsa vuonna 1867 yhdestä ainoasta kapakasta ja on nykyään Vancouverin vanhin kaupungin osa. Tällä hetkellä Gastown on yksi tyylikkäimmistä ja halutuimmista asuinalueista Vancouverissa, mutta kymmenisen vuotta sitten niin ei ollut. Hieman samanlainen ilmiö, kuten Helsingin Kalliossa on tapahtunut vuosien mittaan.  Tähän kohtaan on mainittava, että Vancouver on todella helposti kävellen nähtävä kaupunki. Etäisyydet eivät ole liian pitkiä kaupungin keskustan aluella, joten nähtävyydet on helppo kokea ja nähdä jalkaisin. Julkinen liikenne kuitenkin toimii hyvin, jos tuntuu että kävellä ei vain jaksa.

Gastownin kaupungin osa oli täynnä matalia erilaisia kerrostaloja, seinämaalauksia ja rentoa tunnelmaa. Kuuluisin nähtävyys on aukiolla seisova kello, joka toimii osittain höyryllä. Kellon ympärillä parveili paljon turisteja ja kuvaa kellosta oli vaikea saada, ilman laumallista turisteja. Kaupungin osa oli sekoitus vikoriaanista ja modernia tyyliä, hauska sekamelska. Astelimme rauhalliseen tahtiin ympäri katuja ja joka puolelta löytyi uusia hauskoja yksityiskohtia. Samalla suuntasimme hiljalleen kohti ruokakierroksemme aloitupaikkaa.

H.A.V.E cafe sijaitsi niin sanotusti huonommalla puolella kaupunkia. Olimme alkuun hieman hämillämme aloituspaikasta. Menimme sisään ravintolaan ja istuuduimme pöytään odottamaan opastamme. Hetken kun olimme tutkailleet paikkaa tarkemmin, tajusimme sen olevan jonkinlainen koulu. Keittiöön näkyi salista ja se kuhisi eri ikäisiä nuoria. Myöhemmin oppaamme kertoi paikalle tultuaan, että tämä ravintola toimi porttina työelämään nuorille, jotka eivät olleet päässeet opiskelemaan muualle tai lähtökohdat elämässä eivät ole olleet ihanteelliset. Bonnie, oppaamme halusi tukea tätä toimintaa omalla yrityksellään, joten sen takia kierros aloitettiin täältä. Meille myös kerrottiin, että 75 % opinnot aloittaneista opiskelijoista pääsee valmistumisensa jälkeen työelämään. Todella hienoa! Ruoka jota maistoimme täällä oli myös todella herkullista, kermaista tomaattikeittoa ja grillattua juustovoileipää.

Railtown - kiinalaisia puutaloja - Vanouver

Kierrokselle tuli meidän lisäksemme yhteensä viisi ihmistä. Vanhempi amerikkalainen pariskunta ja kolme hieman vanhempaa rouvaa, jotka kertoivat olevansa matkanjärjestäjien listoilla töissä. Kaupungissa oli kuulema viikon kestävä konferenssi liittyen matkailuun, joten he olivat tulleet sen takia kaupunkiin. Hekin olivat amerikkalaisia, keskilännestä kotoisin. Todella mukavia naisia ja he kertoivat työn kuvaansa kuuluvan tutustua kapunkiin ja sen tarjoamiin nähtävyyksiin. Eli tämäkin ruokakierros oli heille työtä. Aika kiva työ heillä!

Kierrokseemme kuului kaiken kaikkiaan viisi eri paikkaa, jossa maistelimme ruokaa ja juomaa. Kierros tosiaankin keskittyi sellaiseen osaan kaupunkia, jossa ei olisi tullut itse varmastikkaan käytyä. Bonnie osasi kertoa todella mielenkiintoisesti ja avartavasti alueen historiasta.

Kierroksen nimi tuli tosiaan kaupungin osan nimestä, eli "Railtown". Rautatiet keskittyvät tähän kaupungin osaan ja aikoinaan se on kuhissut työläisiä ja bisnestä. Myös tämä kaupungin osa on pikkuhiljaa muuntautumassa ja sille on tulevaisuudessa käymässä samoin, kuin Gastownillekkin. Tästä oli todisteena nuorekkaat, erilaiset ravintolat joissa kävimme. Myös panimot ovat löytäneet tämän alueen omakseen. Vancouverin itäpuoli onkin todella täynnä erilaisia pienpanimoita, joten itäistä kaupungin osaa kutsutaankin nykyään paikallisten toimesta nimellä "yeastside". Yksi kierroksemme kohteista oli panimo, jonka sisätilat olivat uskomattomat! He myös myivät olutta suurissa kannuissa ulos ravintolasta, jos vaikka illanistujaisiin olisi tarvetta hyvälle oluelle. Saimme maisteltavaksemme yhden oluen ja lasillisen puna -ja valkoviintä.

Panimo railtown - Vanvouver

Tästä kaupunginosasta löytyi myös koko Vancouverin vanhin talo. Siinä se seisoi muiden seassa ja jos meille ei olisi kerrottu juuri tämän kyseisen talon olevan Vancouverin vanhin talo, ei sitä olisi itse tajunnut. Talo on yksityisomistuksessa mutta tyhjillään.

Panimo railtown - Vancouver

Voin lämpimästi suositella tätä kierrosta kaikille, jotka ovat kiinnostuneita ruoasta ja juomasta ja haluavat osaavan oppaan avustuksella kuulla kaupungista ilman suurta ihmispaljoutta. Muistathan tipata opastasi! Suurin osa maksamastasi summasta (55 dollaria) menee kierroksen ravintoloihin. Mukanamme oli myös nuori ranskalainen nainen, jota Bonnie koulutti vetämään kierroksia. Kysyntä on kasvanut todella ja hän ei enää yksin ehdi kaikkia kierroksiaan vetämään.

Kierroksen jälkeen hyvästelimme Bonnien ja mukavat matkatoimistorouvat ja lähdimme kohti kiinalaista kaupungin osaa. Kiinalaiset ovat iso osa Vancouverin historiaa ja vaikutus näkyy vahvana vielä näinäkin päivinä. Isoja osia hienoja kiinalaisia puukortteleita tuhottiin aikoinaan uusien rakennuseten tieltä, mutta nykyään valveutuneet kaupunkilaiset ovat lähteneet liikekannalle pelastaakseen osan tätä kaupungin oleellista historiaa.

Kävelimme chinatownin läpi ja sieltä löysimme pienen kiinalaisen puutarhan. Ihastelimme puutarhaa ja lepuutimme jalkojamme siellä ennen seuraavaa kävelyurakkaa.

Chinatownin portti - Vancouver

Seuraavaksi tarkoituksenamme olisi kävellä kohti rantaa ja sieltä nousta vesitaksin kyytiin, jotka kesäaikaan seilaavat rannan eri puolin, kuljettaen turisteja ja paikallisia. Vesitaksi toimii siis kesäisin vain lisänä Vancouverin julkiseen liikenteeseen. Taksit ovat pienia ja niihin mahtuu kerralla ehkä viisitoista ihmistä. Ne kuitenkin kulkevat noin 10-15 minuutin välein.

Meidän kyytimme lähti the village ferry dockilta, tiedemaailman vierestä. Vesitaksi firmoja on kaksi eri toimijaa ja ne ajavat kummatkin hieman omaa reittiään. Pysäkeillä on kuitenkin kerrottu aikaulujen kanssa missä taksit pysähtyvät. Hinta matkalle oli muistaakseni noin 5 dollaria per naama.

Vesitaksi - Vancouver

Me matkustimme vesitaksille Granville Islandille, josta löytyisi todella suosittu markkinapaikka. Kauppahallityyliin tehty markkina paikka, jossa paikalliset toimijat myyvät tuotteitaan. Matka kesti noin 15 minuuttia ja taksin kyydistä sai kivan perspektiivin kaupunkiin. Granville Island sijaitsee Vancouverin suuren sillan juurella, joka yhdistää kaupungin osat toisiinsa. Arkipäivänäkin saarella oli kuhinaa ja tietysti muitakin turisteja. Myös lokit olivat löytäneet paikan ja kyttäsivätki tilaisuutta napata ruokaa varomattomilta ihmisiltä.

Science worldin edessä - Vancouver

Markkinapaikka oli sisätiloistaan täynnä kaikkea ruokaa ja raaka-aineita mitä vain kuvitella saattaa. Kaikkea olisi halunnut maistaa ja jokaisesta kojusta olisi jotain halunnut ostaa mukaansa. Myyjillä riitti kiirettä ja on mielestäni upeaa, että tälläinen paikka oli pientuottajille suotu ja se selkeästi myös kannatti. Kierreltyämme paikan ympäriinsä, ostimme pussillisen kirsikoita ja meninne syömään niitä ulkopuolelle, katsellen ihmisten vilinää.

Granville sillan alta - Vancouver

Hetken istuskelun jälkeen oli aika lähteä siirtymään kohti hotellia. Olimme olleet liikkeellä jo monta tuntia, joten ajatus suihkusta tuntui todella houkuttelevalta. Olimme päättäneet kävellä takaisin hotellille, vaikka sillalta olisi busseja mennyt myös kohti downtownia. Ruokakierroksemme opas, kuitenkin sanoi, ettei kävely olisi pahan pituinen.

Granville Island public market - Vanvouver

Hetken pouokkoilun jälkeen löysimme vihdoin reitin Granville sillalle. Sen molemmin puolin kulkee kävelytiet, niitä ei ole kuitenkaan rajattu mitenkään autotiestä, ainoastaan korotus erotti jalkakäytävän autotiestä. Jalkakäytävä oli myös kapea, joten maisemia ihaillessa sai varoa, että ei astunut harhaan. Kävellessä pystyi ihailemaan kaupungin siluettia ympärillään ja näkemään kaupungin levittäytyvän laajalle. Tuuli tuiversi hiuksissa sillalla. Käveltävää tuli hotellille kolmisen kilometriä, jalkoja jo hieman pakotti koko päivän asfaltilla kävelyn jälkeen, mutta kunnialla jaksoimme loppuun saakka.

Viimeinen päivä Vancouverissa alkoi tulla päätökseensä ja olo oli suihkun jälkeen sen verran väsynyt, että päätimme vain hakea ruokaa hotellille. Toisella puolella korttelia hotellilta oli suuri fooscourt, josta löytyi paljon valinnan varaan. Valitsimme tarjonnasta Fatburger nimisen ruokapaikan. Burgerimesta, mutta jokainen hamppari tehdään vasta tilauksesta. Joudun sanomaan, että en ole niin hyvää hampparia aiemmin syönyt! Maksoihan se melkein 10 dollaria, joten mäkkäriin verrattaen kallista, mutta aivan mahtavan makuinen. Söin cajunkanahampurilaisen ja mieheni juustohampparin. Jos siis Fatburger tulee jossakin vastaan, voin suositella lämpimästi.

Granville Bridge - Vancouver

Loppu ilta menikin sitten pitkällään hotellilla, pakkaillen laukkuja ja miettien seuraavaa aamua ja risteilylle siirtymistä. Vancouver oli kohdellut hyvin ja kaupungista jäi ensi vaikutelmasta huolimatta, todella positiivinen fiilis.

Granville Bridge - Vancouver

Seinämaalaus - Gastown - Vancouver

Seinämaalaus - Gastown - Vancouver

Chinatown - Vancouver

Science worldin lähettyviltä - Vancouver

Vancouver

Vancouver - suurkaupunki rennolla otteella - day 1

Vancouver on Kanadan kahdeksanneksi suurin kaupunki ja asukkaita siellä on noin 578 000. Vancouver levittyy isolle alueelle ja kahden päivän aikana oli vain rajallisesti aikaa koluta tätä kaupunkia. Kuitenkin olimme etukäteen ottaneet selvää mitä haluaisimme nähdä ja kokea siellä. Olimme myös selvittäneet, miten liikkuisimme, joten tälläisen miettimiseen ei kulunut turhaa aikaa.

Aloitimme aamumme 1.6.2016 hotellilta, jossa katsoimme päivän kulun ja lähdimme liikkeelle. Ensimmäinen stoppimme oli klo 9.00 aamulla aukeava Vancouver lookout, josta olisi hienot näkymät, joka puolelle kaupunkia. Olimme ensimmäisenä aamuna hereillä jo viiden aikaan, aikaeron vaikutuksesta, joten aikaa oli aamulla hieman hukattavaksi. Päätimme siis ennen näköalatornia kävellä hieman ympäriinsä ja mennä hotellin takaa sijaitsevasta satamasta tsekkaamaan terminaalin, josta risteilijämme on tarkoitus lähteä. Sää oli leppoinen ja oli kiva aikaisin aamulla fiilistellä heräävä kaupunkia ja katsella työhönsä kiiruhtavia paikallisia. Terminaalikin löytyi helposti. Haimme mukaamme kahvit ja jatkoimme kaupungin läpi kohti näköalatornia.

Maisema satamassa

Yllätys, yllätys olimme ensimmäiset jonossa ja myös ainoat lipputiskin auetessa. Myyjä sanoi tämän olevan paras aika tulla, sillä meillä olisi koko tasanne omassa käytössämme. Saimme siis rauhassa katsella kaupunkia, joka levittyi laajalle ympärillämme. Horisontissa näkyi vuoria, jotka tuntuvat nin suomalaisena aina yhtä vaikuttavilta. Olimme kuitenkin aivan varmoja, että nämä eivät tule olemaan komeimmat vuoristomaiset tällä reissulla.

Vancouver Downtown

Puolen tunnin näköalan ihastelun jälkeen alkoi nälkä jo hieman kurnimaan ja suuntasimme sitten, jo ennalta katsottua brunssi paikkaa kohti. Olimme katsoneet, että kävelyä olisi kaupungin keskustaa kohti parisenkymmentä minuuttia. Jonkin aikaa etsimme ja haimme, huomasimme jo kävelleemme ohikin, tuntui, että paikkaa ei vain löydy. Sittenn silmiin sattui tien toisella puolella oikea nimi: Twisted fork ravintola.

Olin aiemmin etsinyt tripadvisorin avustuksella hyviä brunssipaikkoja ja tämä oli listattu yhdeksi parhaaksi Vancouverissa. Ravintolaan ei otettu pöytävarauksia, vaan meininki oli first come first serve tyylillä. Oli kuitenkin arkipäivä ja kymmenen jälkeen, joten emme joutuneet hetkeäkään jonottamaan. Ravintola oli pieni, ehkä noin kolmekymmentä henkeä mahtuisi sisään kerralla. Keskellä pitkulaista tilaa oli avokeittiö, jossa oli tohinaa ja selkeästi kuumat oltavat. Ajattelin mielessäni, että ilmastointi saa olla melkoisen tehokas, jotta pieni ravintola pysyy niinkin viileänä, kuin se meidän pöydässämme oli. Paikkahan tarjoilee seitsemänä päivänä viikossa vain brunssia. Muistaakseni klo 8-15.

Tarjoilijamme oli superyhstävällinen ja ripeä. Tilasimme ja saimme samantien nenän eteen paikallisen panimon oluet. Pienpanimo buumi on saavuttanut myös Vancouverin todella isolla kädellä. Kerron tästä lisää myöhemmin. Aloitimme skonsseilla ja paikan päällä tehdyllä mustikkahillolla. Suussa sulavaa, ei voinut muuta sanoa. Hilloja oli yksi seinällinen täynnä eri kokoisissa lasipurkeissa, joita olisi saanut mukaansa ostaa. Itse tilasin ruoaksi eggs benedictin, joka oli mielestäni oikein maukasta, ei kuitenkaan parasta jota olen syönyt. Mieheni ei ollut kovin tyytyväinen tilaamaansa fritattaan, mutta sanoi sen luultavammin olevan vain makuasia. Annoksessa ei siis ollut suoranaista vikaa. Lähdimme vatsat täynnä takaisin kaupungille.

Pyörimme hetken kaupungilla ja teimme pakolliset ostokset, jotka oli mietitty etukäteen. Olimme aamulla satamassa pyöriessämme huomanneet monia pyörävuokraamoja ja päätimmekin ottaa vuokrapyörät ja pyöräillä päivällä seawallille. Suuri puisto Vanvouverin kärjessä, jonka ympäri kiertää yksisuuntainen pyörätie. Tämä noin viiden kilometrin pituinen lenkki on todella suosittu lenkkeilykohde paikallistenkin keskuudessa. Turisteja on myös todella runsaasti.

Palattuamme hotellille, vaihdoimme hieman rennompaa päälle, pakkasimme reput ja lähdimme kohti pyörävuokraamoa. Pyörän vuokraaminen onnistui helposti ja nopsaan. Satamasta, jossa vuokraamo sijaitsi, oli suora reitti satamaa pitkin puistoon. Pyöräteitä on Vancouverissa todella paljon ja paikalliset pyöräilevät paljon. Ainoa haitta, onkin sitten turistit, jotka poukkoilevat pyörätielle ja eivät ota kuuleviin korviinsa pyörän kellon soittoa. Henkilönä, joka pyöräilee myös kotona, tämä otti päähän todella paljon. Onneksi meillä ei kuitenkaan kiirettä ollut ja piti vain pitää pää kylmänä.

Aiemmin puiston ympäri menevä reitti on ollut kaksi suuntainen, mutta hetken pyöräiltyämme, tajusin miksi se ei ole sitä enää. Tuntui, että iso osa pyöräilevistä turisteista oli pyörän selässä ensimmäistä kertaa ikinä, ainakin julkisella paikalla. Tehtiin äkkijarrutuksia pysähdyttäessä katsomaan maisemia, ei osoitettu kääntymistä mitenkään ja pyöräiltiin rintarinnan tai isoissa massoissa, jotka eivät sitten tehneet elettäkään väistääkseen nopeammin kulkevia.

Maisemat olivat kuitenkin hienot ja sää helli. Pyöräily oli kaikesta huolimatta kiva tapa nähdä kaupunkia. Aikaa kulutimme parisen tuntia ja maisemia katsellessa.

Seawall Vancouver

Illaksi meillä oli varaus ykköseksi rankattuun ravintolaan kaupungissa. Meren äärellä kun oltiin, niin loogisinta oli ottaa siitä kaikki irti ja nauttia tuoreita mereneläviä. Blue water cafe oli parinkymmenen minuutin kävelyn päässä hotellilta. Tämä oli koko reissun hintavin illallinen, mutta mielestäni välillä voi hieman sijoittaa hyvään ruokaan. Ravintola oli seitsemän aikaan aivan täynnä ja meteli oli pääsalissa kova, olin kuitenkin varauksen yhteydessä maininnut, jos olisi mahdollista saada rauhallinen syrjäisempi pöytä. Tarjoilija ohjasikin meidät läpi salin, huoneeseen jonka jokainen seinä oli täynnä viinipulloja lasiseinän takana. Tästä huoneesta jatkoimme vielä seuraavaan, pieneen huoneeseen, johon mahtui kerralla ehkä parisenkymmentä henkeä. Tila oli erittäin rauhallinen ja olin kiitollinen, että toiveemme oli otettu huomioon.

Aloitimme shampanjalla, jonka hinnaksi katsoin 50 dollaria lasilta, mutta olin selkeästi katsonut väärin, sillä loppulaskulla oli hinta 100 dollaria lasilta! Noh, kerrankos sitä voi juoda hieman kalliimpaa shampanjaa! Otimme alkupaloiksi jaettavan alkupalalajitelma, kaikki oli herkullista ja tuoretta. Pääruoaksi jaoimme ison annoksen sashimia. En ikinä ole syönyt niin tuoretta mereneläviä. Hyvä sääntö on kyllä, että mitä tuoreempaa kalaa, niin miksi pilata sitä kypsentämisellä. Jälkiruoat olivat paikan muuhun tasoon hieman pettymys mielestäni, mutta muutoin ilta oli ihana ja ruoka todella hyvää, vaikkakin kallista.

                                                    Twisted Fork brunssi Vancouver



Lopuksi oli mukavaa kävellä rauhallisesti kohti hotellia hämyisen kaupungin lävitse. Pieni sadekkaan ei pahemmin haitannut.